Hetkittäin Lähi-idässä

Elintasoa kurkkujen viljelyllä / Cucumber Farming Brings Better Life

2012-01-19T02:40:00.039+04:00

S on kotoisin Thaimaan Udonthanin maakunnasta. Hän tuli maataloustöihin Israeliin lähes kaksi vuotta sitten ja työskenteli ensin eräällä Tel Avivin maatilalla, moshavilla. Työnantaja ei kuitenkaan maksanut palkkoja oikeudenmukaisesti ja moshavin vierastyöläiset järjestivät protestin. Neljä heistä erotettiin muiden lietsomisesta mellakointiin ja 26- vuotias S oli yksi heistä. Nyt hän odottaa uutta työpaikkaa sekä maksamattomia palkkoja työnantajaltaan. Ihmisoikeusasioihin erikoistunut israelilainen lakitoimisto auttaa häntä.

Vierastyöläiset voivat saada viisumin Israeliin viideksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi. Thailaiset, vietnamilaiset ja nepalit työskentelevät maataloudessa. Filippiinot taas kotiavustajina ja kiinalaiset rakennustyömailla. Odotteluajasta S ei saa tuloja ja aika kuluu hukkaan. Kuten monet muutkin, S on lainannut Thaimaassa rahaa matkaansa varten, ja lisäksi hänen pitää palkastaan maksaa työpaikan välittäjien palkkiot. Tilapäisen majapaikkansa takapihalle S on tehnyt pienen kasvimaan.

Moshavilla S työskenteli kurkkujen parissa. Hän kertoo, että vain kasveja myrkyttävät työntekijät saavat hengityssuojat ja hanskat. Jos muut haluavat pitää niitä, heidän täytyy hankkia ne itse. Thailaisten lisäksi S moshavilla työskenteli 5-10 nepalilaista sekä noin 30 vietnamilaista. S kertoo työpäivien olevan 8 tunnin mittaisia 7 päivänä viikossa. Vapaapäiviä ei ole. Kysyn miten hän asui moshavilla, ja S hakee minulle muutaman kuvan.

S on käynyt Thaimaassa ammattikoulun ja on autonasentaja. Hän oli Thaimaassa töissä Toyotan tehtaalla kaksi vuotta, mutta hänellä ei ole säästöjä. Saadakseen vaimon S sanoo tarvitsevansa auton ja talon - mammona se on mikä mällää naisasioissakin - ja siksi hän on tullut Israeliin töihin. Elintasokilpailu Thaimaassa ja koko eteläisessä Aasiassa on kovaa. S kertoo, että kaikki hänen kotipaikkansa lähellä haluavat ulkomaille töihin. Vanhemmat pyrkivät epätoivoisesti lähettämään lapsensa ulkomaille opiskelemaan. Joskus isä lähettää äidin lasten kanssa ja jää itse töihin kotimaahan. Pitkien erojen seurauksena perheet hajoavat.

Kotiin palaavat thailaiset kertovat lähteville kokemuksistaan vierastyöläisenä olosta; hyväksikäytöstä, maksamatta jääneistä palkoista, vaatimattomista asuinoloista, pidätyksistä, ihmiskaupasta ja muista vaaroista, joita vierastyöläiseksi lähteminen sisältää, mutta harva kotimaassa uskoo heitä. Raha houkuttelee ja he ajattelevat, että kotiin palaavien tarkoituksena on pitää ulkomaan tulot omana yksinoikeutenaan ja estää muita lähtemästä. Moni myös tyytyy kohtaloonsa, eikä edes vaadi korvauksia ylitöistä ja menetetyistä vapaapäivistä, koska palkka ulkomailla halpatyövoimana on kuitenkin parempi kuin kotimaassa.

Israelissa ollessaan S on alkanut käydä jumalanpalveluksissa. Hän kertoo nähneensä unessa valkoisiin pukeutuneen hahmon.

------------------

S comes from Udonthani province in North Eastern Thailand. He came to Israel almost two years ago and along with many other foreign workers, S got a job at one of the moshavs (commercial farms) near Tel Aviv. All went well until the employees started to complain about their salaries being below the minimum wage and organized a demonstration. Four of the foreign workers were sacked for agitating the others for the up-rise. S was among them.

Now 26 years old S is waiting for his case to proceed in court and to claim his unpaid salaries from his ex-employer. One of the Israeli NGOs specialized in human rights cases, has helped S to sue his former employer. The case of S is only one of the many similar ones. S is also hoping to find another employment, since the time is running fast and he has no income. The foreign workers in Israel can have their visa issued once for the period of 5 years and 3 months. During that time they'll try to work and earn as much as possible. Like many others, S has taken a loan to pay for his ticket to Israel. In addition to that, he had to pay for the agents to organize him a visa and the job. The rest of the money he'd like to save to build himself a new life with when back in Thailand.

S has found a temporary shelter while waiting for his case to proceed, and with some other Thai workers in a similar position to him, they've planted a small vegetable garden to supplement for their living.

The moshav S used to work at specializes in cucumbers. S tells that only those workers spraying the cucumbers with pesticides are given protective masks and gloves. Should the others wish to use them, they'd need to purchase them at their own cost. Along with S there were Nepalese and Vietnamese workers. They all work 8 hours per day for seven days a week; there' s no such a thing as a day off. I asked S how they lived at the moshav, and he went to get me some photos of his shared bunk bed room with the rusty sink.

S is a trained car mechanic having finished a vocational training school in Thailand. He had a job in Thailand and was living with his sister and parents, but he has no savings. The rat race is fierce in Thailand and the rest of the Southern Asia. To marry, he says, he'd need to have a house and a car. That's the reason why he came to Israel; in search for a well paid job to save money.

Like in many other places, in Thailand also money and the material goods are the main focus in people's life. S tells me the returning Thai workers will try to give feedback about the problems and dangers the other out-going workers might encounter while overseas; confiscated passports, police arrests, unpaid overtime, poor living conditions, mental and physical abuse, broken marriages, home sickness ... but nobody listens, nobody will believe. Those hoping to get jobs overseas only think the returning ones don't want to share their success with the others. So the show goes on.

Tähän on tultu

2012-01-13T22:35:00.017+04:00

Tähän on tultu: viiden hengen perhe ja kuusi tietokonetta. Ja suurin osa niistä eksyi kansoittamaan minun työpöytääni nuorison joululoman aikana. Jokaisella on perheessä oma läppärinsä ja miehellä työn vuoksi kaksi.

Muistan aivan hyvin vielä sen, kun sain ensimmäisen kännykkäni ja hävitin sen sitten ratsastusretkellä Mongolian aroilla. Ja kun ostimme vanhemmille lapsille puoliksi ekan kännykän. Eikä siitäkään niin kauan ole kun opettelimme työkaverin kanssa internetin käyttöä. Silloinen esimieheni tuli huolestuneena paikalle ja kysyi, kuka tämän ylimääräisen nettisurffailun oikein maksaa. Hänellä ei oikein ollut käsitystä internetistä, eikä siitäkään, että palvelusta oli kuukausiveloitus.

Olemme siis osa informaatioyhteiskuntaa. Luemme uutiset verkosta tai katsomme ne satelliitilta, osallistumme sosiaaliseen mediaan, soitamme Skypessä puhelumme ja luemme kirjamme verkossa ... ei sentään aivan. Ostin joululahjaksi divarista nuorisolleni vanhanaikaisesti kasan kirjoja, ja verkkolukemisesta huolimatta ne näyttivät vielä kelpaavan. Välillä oikein havahduin siihen, että talossa oli aivan liian hiljaista. Syy siihen oli se, että kaikki näkyivät joko lukevan kirjojaan tai surffaavan netissä. Tulevaisuudessa pärjäävät ne, jotka osaavat etsiä tietoa verkosta. Samalla olen kuitenkin ylpeä siitä, että lapseni ovat kaiken informaatiotulvan keskellä myös kirjallisuuden suurkuluttajia.

Itsekin ehdin joulun aikaan lukemaan useamman kirjan esimerkiksi mediapropagandasta. Sopiva ajoitus kun seuraa kaukaa Suomen presidentinvaaleja ja kirjoittelua lehdissä. Todellista valtaahan pitävät ne, jotka saavat kansan heidän huomaamattaan uskomaan siihen mitä heidän halutaan uskovan. Luulemme vielä, että olemme itse mielipiteemme muodostaneet omasta vapaasta halustamme.

Ennakkoäänestyskopissa käydessäni katsoin tuskastuneena ehdokkaiden listaa: nämä kahdeksanko edustavat Suomen poliittista parhaimmistoa, joista kansan pitää valita yksi maatamme johtamaan. Ylioppilaita tai lähes eläkeläisiä suurin osa ... huokaus.

Eipäs vetelehditä käytävillä

2011-12-01T19:30:00.017+04:00

Tulipas taas hyvä mieli pienestä. Vanhoja papereita selaillessani löysin keltaisen ja ruttuisen todistuksen Nairobin poliisilaitokselta. Tarkasti ottaen se on Kenian poliisin rikostutkimuksen osastolta. Siinä todetaan, että paperin mukana seuraavien sormenjälkinäytteiden mukaan Sirpa Rissasella ei ole kriminaalimerkintöjä maan rikosrekisterissä.

Sormenjälkinäytteitä onkin kaksi arkillista - kahdessa rivissä ne seistä tököttävät kuin hattivatit tai atzteekien muinaiset patsaat. En muista tarkkaan miksi sekin paperi piti hankkia. Olisko ollut viisumia varten vaiko adoption vuoksi. Puhtain paperein selvisin kuitenkin vaan en puhtain näpein; sen muistan, että lähdin poliisiasemalta molemmat kädet mustiksi töhrittyinä. Mitään paperia tai pesuvettä ei tietenkään ollut, ja minulla jalassa vaaleat housut. Afrikassa naurattaa moni asia - jos vaan jaksaa nauraa. Silloin minua ja poliiseja ainakin nauratti. Turha Afrikkaan on lähteä jos ei löydy huumoria!

Paperikätköjä tonkiessani lueskelin samalla vanhoja työtodistuksiani. Eri maissa on eri tavat, ja yhdessä todistuksessa kirjoittaja toteaa, että hänellä ei ainakaan ole tiedossa, että kärsisin (minä siis) minkään tyyppisestä mielisairaudesta. Hyvä kristittykin olen hänen mielestään ja minua voi siksi suositella töihin. Toisessa työtodistuksessa taas mainitaan, että olen ahkera työntekijä, jonka tapoihin ei kuulu vetelehtiä työpaikan käytävillä. Sen muistan olleen tapana kyseisessä työpaikassa ja ilmeisesti se pomoa ärsytti sen verran, että oikein mainitsi jos joku sieltä seasta puuttui. Tai ehkä olin aina sopivasti vessassa kun pomo kävi tarkastusmatkallaan.

Paperi kehyksiin ja seinälle. Kun kerrankin saan olla esimerkkinä!

Joulubasaari

2011-11-27T20:43:00.036+04:00

Suomalainen joulubasaari Jerusalemissa on tältä vuodelta ohi. Tai ahkerimmat vielä siivoavat jälkiä tätä kirjoittaessani. Suomalaisten joulukoristeiden, käsitöiden, puuron, sekahedelmäsopan, pipareiden, torttujen ja kakkujen lisäksi thailaiset yhteistyökumppanit myivät hyvää thai-ruokaa, ja Itä-Jerusalemin Domari-keskukselta vapaaehtoiset olivat myymässä koruja ja käsitöitä. Valitettavasti Bethlehemin luterilaiselta keskukselta tulevien naisten myyntimatka ei onnistunut, sillä he eivät saaneet kulkulupia tulla Jerusalemiin. Jokaiseen matkaan muurin toiselta puolelta tarvitaan Israelin viranomaisten lupa, ja sitä ei täksi päiväksi irronnut. Jotakin heidän tuotteistaan myimme kuitenkin heidän puolestaan.

Joululaulut raikuivat Shalhevetjah -keskuksella pianon, rummun ja nokkahuilujen säestyksellä ja moni ostoksille tullut innostui myös laulamaan pianistin seuraksi. Lähetysseuran lähetysjohtaja Seppo Rissanen oli työmatkalla Jerusalemissa ja ehti pikaisesti lausua viralliset avajaissanatkin Hoosiannan seuraamana.

Kiittää täytyy kaikkia talkootöissä ahertaneita, ostoksilla käyneitä sekä tavaraa lahjoittaneita. Minä sain itse lahjaksi thailaisilta ystäviltä viininpunaisen thai-puvun. Se on sopiva, mutta juuri sen verran tiukka, että se kannattaa pitää pällä jouluaterialla ja muutenkin joulun ajan tapahtumissa. Ei tarvitse miettiä karppausta ja muita diettihommia. Jos otan vielä palan kalkkunaa, kestääkö puvun vetoketju.

Hyvää adventtia Sinullekin!

Joulu tulee hiipien

2011-11-26T20:20:00.035+04:00

Jokavuotinen joulukauppa aukesi Itä-Jerusalemissa taas eilen. Jouluhan ei Jerusalemin katukuvassa juurikaan näy. Monissa maissa juutalaisuus on saanut vaikutteita kristillisestä joulusta, mutta Jerusalemissa rabbit valvovat, että tähän ei syyllistytä. Jouluna usein myös sataa ja ilma on sumuinen, joten valkea joulu ja joulukadut ovat kaukana lapsuuden muistikuvissa.

Jerusalemin arabikorttelien kristityt arabit myyvät joulutavaraa ja bisnesmielessä tietysti jotkut muslimitkin. Juutalaisten kuukalenterin mukaan hanukka -juhla osuu tänä vuonna joulun aikaan, joten niitä valoja ei tänä vuonna nähdä piristämässä adventin pimeyttä. Hanukka -kyntteliköön sytytetään kahdeksana iltana yksi kynttilä. Ne symbolisoivat juutalaisessa temppelissä tapahtunutta ihmettä, kun yhden päivän öljyllä kynttelikkö paloi kahdeksan päivää temppelin puhdistuksen yhteydessä. Siksi juhlaa kutsutaan valon juhlaksi. Muslimien kalenterissa adha -juhla oli tänä vuonna aikaisin. Eid al Adhaa vietetään sen muistoksi, että profeetta Aabraham oli valmis uhraamaan poikansa totellakseen Jumalaa. Samalla muslimit juhlivat vuosittaisen pyhiinvaelluksen päättymistä. Joskus kaikki kolme uskonnollista juhlaa osuvat suunnilleen samaan aikaan, ja usein juutalaisten hanukka -kyntteliköt palavat meidän adventtimme aikaan.

Eri kirkkokunti en kristityt sen sijaan järjestävät joulun aikaan Jerusalemissa kymmeniä joulumyyjäisiä, joista sana kulkee internetin välityksellä. Huomenna tässä Jerusalemin Shalhevetjah -keskuksella on joulubasaari.

Suomesta on tänäkin vuonna matkustanut ahkeria talkoolaisnaisia järjestelemään joulumyyjäisiä He ovat kutoneet, askarrelleet leiponeet ja ommelleet. Muutaman maistiaisenkin olen onnistunut pihistämään, kun naiset ovat touhukkaina puuhailleet singereidensä ja ompelustensa kimpussa. Suomalaisen joulupuuron, piparkakkutalojen, joulutorttujen ja käsitöiden lisäksi on tarjolla thai -ruokaa ja arabikäsitöitä. Thai-ruuan herkullinen tuoksu leijailee nyt jo ilmassa, kun kokit ovat töissä yötä myöten. Basaarissa tavataan huomenna!

Blondi pulassa / A Blonde in Trouble

2011-11-08T23:59:00.030+04:00

Ajelin tänään Nissanilla Itä-Jerusalemissa. Arabialueella siis. Peruutin sitten vähän reippaammin liikkeelle lähtiessä, ja auton takapyörä tipahti alas kivetyksen reunalta. Pyörä jämähti jumiin kivien väliin ja auton maha raapi kivetyksen reunaa. Pyörien sutiessa ja auton keikkuessa kolmen pyörän varassa arabimies käveli ohi ja alkoi hepreaksi antaa neuvoja mitä tehdä. Eteen-taakse-käännä oikealle - sen verran minullakin riittää sanavarastoa hepreaksi. Eteenpäin oli kuulemma turha yrittää - sen sanoi minulla kyllä järkikin, kun takapyörän edessä oli kiveä pystysuorassa. Samalla parkkipaikalla oli myös taksikuski, joka loikkasi autostaan tilannetta ihmettelemään. Arabimies hänkin ja selosti kovasti hepreaksi. Sain lopulta väliin sanottua, että englanniksi kiitos, ja hän jatkoi luontevasti englanniksi. Yhteistuumissa sahailimme autoa taksikuskin kanssa, miehet kantoivat kiviä avuksi ja irtosihan se siitä. Miehet heilauttivat kättään lähtiessään ja minä myös.

Takaisin ajaessani mietiskelin, että olen Itä-Jerusalemissa eli arabialueella. Monethan eivät koskaan uskaltaudu arabipuolelle kaupunkia, koska heitä on peloteltu tai kielletty sinne menemästä. Kun arabit ovat kuulemma vaarallisia ihmisiä. Kohtaamani miehet aloittivat molemmat hepreaksi, eli olettivat minun olevan hepreankielinen - venäjän juutalaisia luultavasti. Se ei kuitenkaan estänyt heitä tulemasta apuun, he eivät kulkeneet ohi vahingoniloisena hykerrellen tai pyrkineet tunkemaan pommia autooni ja minua auton takakonttiin räjähtämään autoni mukana. He eivät ryöstäneet, raiskanneet, kolkanneet tai kidnapanneet minua lunnaiden toivossa. Minusta ei keitetty keittoa ja luistani tehty liimaa arabikorttelien kaduilla myytäväksi. He olivat tavallisia ohikulkijoita. Laupiaita samarialaisia, jotka naisen hädän nähdessään riensivät apuun miettimättä, onko tämä blondi juutalainen vai ei.

Halusin vain kertoa, ettei kannata aina uskoa mitä ei ole nähnyt. Ja kaikkea mitä mediassa kerrotaan. Tai mitä kaverin tuttavan kaveri kuulikaan kaverin tuttavalta.

-----------------------------------

A Blonde in Trouble

Today I was driving in East Jerusalem which is the Arab populated side of town. While reversing my old Nissan truck, I managed to get one of its wheels off the side of the kerb and get it stuck between some rocks. There I was on three wheels and the fourth one neatly stuck unwilling to budge. There was no hope I was going to get the car back onto the road alone.

Down the road came an Arab man and began an animated conversation with me - lots of talking and instructions in quick Hebrew. "There's no way forward" he said - even I could understand that much just with common sense, although I was not able to get much else from his ramblings. Another Arab man also hurried to my rescue from his taxi. Even he started talking to me very quickly in Hebrew, until I was able to cut him off to say that I’d be better off if they spoke English. He smiled, and they both continued in broken English. They carried over some stones, pushed and pulled and finally I was back on the road with my old and faithful truck. They waved goodbye to me with smile on their faces.

While driving back home, I pondered what had just happened. I had been driving on the Arab side of town and I often do so. Some people – even foreigners - never cross to the Arab neighborhoods, because they have been told the Arabs are dangerous.

However, these two Arab men both started talking to me in Hebrew, obviously assuming I was a Hebrew speaker – most probably they thought I was a Russian Jew. Even so, that didn't stop them from coming to my rescue. They didn't just watch with smug smiles on their faces and they didn't walk by relishing my discomfort. They didn't try to plant a bomb into my truck and lock me into the boot to blow me up along with my car. They didn't rob me or rape me. They didn't shoot me or knock me unconscious to demand ransom of a dollar or two from my dear husband. They didn't set up a pot of stew and cook me up for dinner like cannibals would, and my tender bones weren't used for making glue to be sold by the children on the streets of East Jerusalem … these two Arab men were kind and polite. They were Good Samaritans who came for my rescue without thought for whether I was an Arab or a Jew. They saw a woman in trouble and acted accordingly.

Hope you got what I'm trying to say here. Namely, stereotyping and judging people by watching TV only will not benefit anyone. Believe only what you see, and don't listen to the rumors.

Ruotsi vei voiton!

2011-11-07T03:57:00.021+04:00

Nuorehko kundi soitteli tänään kadulla kitaraa leijonanaamari päässä. Samalla hän pyöritti hulahula-vannetta koko ajan, ja sen aikaa mitä seurasin, kertaakaan ei vanne pudonnut. Näppärä tyyppi. Itseltäni ei onnistu vanne kovin kauaa, kitarasta puhumattakaan ja vielä yhtaikaa. No way!

Tapasin myös elämäni ensimmäisen ruotsalaisen juutalaisen. Jotenkin olen ajatellut, että ei Ruotsissa mitään juutalaisia ole. Kun Ruotsin ja Israelin suhteetkaan eivät poliittisella tasolla ole kovin kummoiset. Netistä selvitin, että synagogien jäseninä Ruotsissa on noin 7000 juutalaista, ja heitä oli jo Kustaa Vaasan hovissa 1500 -luvulla. Seuraavalla vuosisadalla heitä tosin kastettiin luterilaisiksi.

Keskustelun aikana minulle selvisi, että tämä ruotsia hyvin puhuva ja hienosti pukeutunut rouva olikin itse asiassa itävaltalaista syntyperää. Vain mies oli alunperin ruotsalainen. I alla fall - joka tapauksessa hän heitä ruotsalaisiksi kutsui, ilmeiseksi rouva on vaihtanut kansalaisuutta. Ehkä hänen vanhempansa pakenivat vainoja Ruotsiin - emme keskustelleet niistä- on kuulemma helpompi asua juutalaisena Israelissa, kuin vähemmistönä Ruotsissa. Rouva ei vastannut kun kysyin mitä hän tekee työkseen. Rivien välistä minulle selvisi, että miehensä on mukana timanttibisneksessä. Tyhmä kysymys - en minäkään töitä tekisi, jos siippani kävelisi timantit takataskussa. Taas ruotsalainen vei voiton suomalaisesta!

Vallankumouksellisessa seurassa

2011-10-29T14:24:00.019+04:00

Istun vallankumousaktivistin kanssa samalla sohvalla - vau! Hänellä ei tosin ole mielikuvieni vallankumouksellisen ajamatonta sänkeä, Levis-farkkuja, mustaa päähuivia eikä pistoolia. Hän ei vilkuile koko ajan olkansa yli selustaansa pälyilevän näköisenä, vaan pitää sen sijaan silmällä kelloa, jotta ei myöhästyisi seuraavalta pitämältään luennolta. Dr. Ehabilla on kauluspaita ja silmälasit. Hän niiskuttaa ja pärskii. Flunssa on yllättänyt tämän egyptiläisen lääkärin, psykiatrin ja ihmisoikeusaktivistin, mutta nauru on yhä herkässä. Nauramme yhdessä - hänen naurunsa on tarttuvaa.

Dr. Ehab nauraa, mutta puhuu samalla vakavista asioista; ihmisoikeusrikkomuksista, kristittyjen vainoista, uskontoon perustuvasta syrjinnästä, pahoinpitelyistä, väkivallasta. Hän oli yksi Tahrir -aukion poliittisista keulakuvista ja kristittyjen äänistä arabikevään Egyptissä. Totean, ettei hän näytä mielestäni vallankumoukselliselta, mutta eihän maan vallasta syrjäytetty presidenttikään näyttänyt diktaattorilta. Nauramme sillekin. Dr. Ehab toteaa, että kristityllä vähemmistöllä on Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä uskonnonvapaus: he voivat uskoa tai olla uskomatta tai voivat halutessaan vaihtaa uskontoa. Toisin kun monilla muilla, jotka eivät voi vaihtaa uskontoa.

Dr. Ehab kertoo perustaneensa kristillisen huumevieroituskeskuksen Kairossa. Yhä kiinnostavampaa. Rakastan ihmisiä, jotka tekevät asioita myös toiminnan tasolla. Hän on myös YK:n HIV/AIDS -ohjelman neuvonantaja arabimaissa. Hän on arabikristitty ja yksi kristittyjen äänistä Pohjois-Afrikassa.

Dr. Ehab puhui satojen tuhansien joukolle Kairon Tahrir -aukiolla arabikevään vallankumouksessa. "Bread, freedom, human dignity" (leipä, vapaus ja ihmisarvot) hän summaa ihmisten vaatimukset.

Satelliitti -TV ja sosiaalinen media mullistivat arabimaat. Heidän maailmankuvansa on laajentunut. Ihmisille ei enää riitä perinteinen perhe ja klaani, vaan he haluavat olla mukana vaikuttamassa poliittisissa puolueissa ja ammattiliitoissa, Dr. Ehab toteaa. He haluavat olla mukana päättämässä asioistaan ja FaceBook on antanut myös työttömille, naisille ja nuorille äänen miesten hallitsemissa arabimaissa.

Egyptin vallankumoukselle antoi kasvot 28-vuotias mies, jonka Egyptin poliisi hakkasi kuoliaaksi jossakin Kairon kulmakuppilassa. Uhrin veli laittoi kuolleen veljensä kuvan sosiaaliseen mediaan: Khalid Saeed happiletkuissa kasvot mustelmille hakattuna ja leukaluut sijoiltaa runnottuina ei jättänyt ketään kylmäksi. Uskonnosta riippumatta ihmiset totesivat; kuka tahansa meistä voi olla seuraava.

Dr. Ehab kertoo olevansa ehdolla myös Egyptin tulevissa vaaleissa. Hän haluaa olla vaihtoehto sekulaareille ja fundamentalisteille ja uudistaa maan perustuslain. Uskontoon perustuva syrjintä on poistettava ja uskonnonvapaudet taattava kaikille. Ne ovat osa ihmisoikeuksia, hän sanoo. Egyptin malli tulee olemaan tärkeä muille arabimaille. Rukoile, että onnistumme, Dr. Ehab sanoo hymyillen.

Jumppaamassa ...

2011-09-29T21:46:00.002+04:00

Tuttavani kanssa voimistelimme tänään hieman vanhempien naisten seurassa Jerusalemin Vanhassa kaupungissa. Riitta (tuo kuvan blondi) työskentelee siellä kirkon diakoniatyössä SLS:n lähettämänä.

Jordanian ja Pyhän maan luterilaisen kirkon tiloissa vanhuksilla - muslimeilla ja kristityillä - on mahdollisuus osallistua yhteiseen tekemiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Vanhukset käyvät yhteisillä retkillä. Sosiaalityöntekijä jututtaa vanhuksia. Miehet pelaavat usein korttia, tammea tai backgammonia ja naiset laittavat mm. yhdessä ruokaa.

Tämä viikottainen voimistelutuokio on osa naisten toimintaa.

Osa musliminaisista tuli paikalle pitkissä takeissa ja huiveissaan. Toiset taas hyvin eurooppalaisesti pukeutuneina. Kun he olivat kuoriutuneet vaatteistaan, kaikki olivat lopulta kuitenkin normaaleissa voimisteluvaatteissa. Minä tosin en ollut kovin urheilullisen näköinen farkuissani, mutta onneksi ne eivät olleet tiukimmat mallini.

Kyykistelyt, vatsaliikkeet ja aerobick onnistuivat ilman pahempia ongelmia farkuissakin. Tempo oli onneksi tarkoitettu meitä hieman vanhemmalle väelle, joilla hiki näytti nousevan pintaan tässäkin vauhdissa.

Riitan kanssa keskityimme voimistellessa tiukasti ohjaajan arabiankielisiin ohjeisiin. Hyvää kertausta numeroille, oikea, vasen, ylös, alas, auki, kiinni ... Vieressäni voimisteleva nainen tökkäsi minua aina, jos en heti älynnyt ohjaajan ohjeita ja näytti hyväntahtoisesti mallia.

Tunnin verran huhkittuamme osa kristityistä naisista suostui kuvattaviksikin. Musliminaiset kieltäytyivät, mutta kun olin lähdössä, joku tuli vielä pyytämään voisiko hänkin päästä kuvaan. Ei kuitenkaan voimisteluvaatteissa.

Vastaanotto oli mukava ja kaikilla oli hauskaa. Paikallinen vieraanvaraisuus pysähdyttää yhä. Täytyy mennä jumppaamaan toistekin.

Kahden päivän sekametelisoppa

2011-09-16T22:45:00.006+04:00

Kartoitamme mahdollisuutta laajentaa kummiohjelmaa kuurojen keskuuteen. Kolkuttelemme kuurojen pastorin kanssa erään naisen ovella, mutta hän ei ole kotona. Ei onnistu tänään, mutta ehkä joku toinen päivä. Havittelemallamme naisella on verkostoja kuurojen parissa.

Ostan tutulta kauppiaalta muutaman dvd:n ja kyselen viimeiset kuulumiset. Tyypillisen pessimististä tulevaisuuden hahmottelua. Hallituksen touhut palestiinalaisvaltiosta eivät kiinnosta. Mikään ei muutu ainakaan parempaan syyskuun 23. jälkeen, hän toteaa.

Paikallisessa kahvilassa kauniisti hunnutetut naiset käyttelevät langattomassa verkossa FaceBookia ja chattailevät netin kautta ties minne. Ehkä muurin toiselle puolelle, Eurooppaan tai Gazaan. Internet onneksi mahdollistaa kommunikoinnin piikkilangoista ja muureista huolimatta. Jäätelöjuomat pilleineen ovat moderneja. Oma jäätelöjuomani maistuu kamalalta punaisine siirappeineen. Viikon lisäaineannos tulee nieltyä kerralla.

Jamaal -kauppias haluaisi myydä minulle kaneja häkistään 18 NIS (4e) /kilo. Ankat ja kyyhkyset maksavat 25 NIS (5e)/2 kpl. Munivat kuulemma munan päivässä, joten kannattava ostos. Jätän ne kuitenkin häkkiinsä, jossa ne näyttävät köllöttelevän hyvin ruokitun ja tyytyväisen näköisinä. En raaskisi syödä pupuja kuitenkaan.

Koulussa tapaan erään kummiohjelmassani olevan kummilapsen ja juttelen niitä näitä myös koulun henkilökunnan kanssa. Kättelyjä ja halauksia. Arabikahvia. Pessimististä tulevaisuuden hahmottelua. Syyskuun 23. ei tuo muutosta, on yleinen mielipide. Joku mainitsee kolmannen intifadan mahdollisuuden. Palestiinalaisvaltion mahdollisuuteen ei uskota. Nappaan nopean lounaan katukioskista. Perunat ovat liian rasvaisia syötäviksi ja maistuvat kalalle.

Paikallisessa ostoskeskuksessa ihastelen laukkuja. Vaikea valinta. Tingin alennusta ja saankin. Päädyn punaisen laukun omistajaksi.

Bussi on hyvin ilmastoitu ja tukka lepattaa tuulessa. Checkpointilla on kaksi jonoa, joista kumpikaan ei liiku yhtään. Paljon nuorisoa, hunnutettuja opiskelijoita ja työssäkäyviä, jotka seisovat jonossa aamuin illoin. Päätämme ottaa kollegan kanssa service- taksin toiselle checkpointille, josta liikenne sujuu onneksi ongelmitta ja päädymme muurin takaa takaisin Jerusalemiin.

Seuraavana päivänä checkpoint on kiinni, ja ajan taas ylimääräisen mutkan toiselle tarkastuspisteelle päästäkseni muurin toiselle puolen. Auton turvakoodisysteemi temppuilee. Keskustelua koulujen opetussuunnitelmista ja kummiohjelmasta. Arabikahvia. Kesän aikaisia kuulumisia puolin ja toisin. Muutama tuttava on työttömänä. Olisiko töitä, tiedänkö ketään joka voisi auttaa. Epävirallista poliittista keskustelua ja pähkäilyä. Harmaita tulevaisuuden kuvia, kukaan ei tunnu uskovan YK.n tekemisiin ja tekemättä jättämisiin. Amerikkalaisvastaisuutta. Poliisi pysäyttää ja kysyy ajokorttia.

Päivittelen katujen roskaisuutta ja koulujen piittaamattomuutta ympäristökasvatuksesta. Mukanani on eräs uusi kollega, jolle esittelen ajaessani paikkoja ja puhun varmasti kaikenlaista soopaa. Auton turvakoodisysteemi temppuilee taas ja ilman koodia auto ei käynnisty.

Haen matkalla oliiviöljykanisterin paikallisesta öljynpuristamosta. Checkpoint on edelleen kiinni ja ajan taas ylimääräistä päästäkseni toiselle. Muuria on rakennettu kesän aikana lisää. Öljykanisteri on huonosti kiinni, ja osa öljystä läikkyy autoon kuoppaisella ja mutkaisella tiellä. Vähennän kaasua. Katukioskin poika on alentanut hintojaan viime käynnistäni, tai ehkä olen päässyt vakioasiakkaan hinnoille. Kana ja salaatti käärittynä ohueen leipään maistuvat hyvälle ilman ylimääräisiä rasvoja.

Checkpointilla on jonoa, mutta kaikki sujuu ongelmitta. Kukaan ei kysele mistä tulen ja miksi. Nuori sotilastyttö melkein hymyilee. Ajan kollegan kotiinsa tavaroineen ja juutun ruuhkaan.

Kuuntelen turvallisuusluentoa kahvia ryystäen ja uusia punaisia sandaalejani ihastellen. Istun kollegan henkisenä tukena, kun hän autoilee ensimmäistä kertaa paikallisessa liikenteessä. Koetan muistella milloin itse ajoin ensimmäistä kertaa autoa ulkomailla. Se oli kai Tansaniassa kauan sitten. Telkkarin ja nojatuolin tunkemista autoon ja pois. Tunaroimme autoa pakatessa pitkän aikaa, ja korealainen mies odottaa kyllästyneen näköisenä, koska on jumissa automme takana. Hän ei tarjoa apuaan, joten pähkäilemme kaikessa rauhassa.

Tuttava lähettää tekstarin ja kysyy haluanko tulla kuuntelemaan Kenian suurlähettilään luentoa ensi viikolla. Esittelen kaupungin itäpuolta Suomesta tulleille vierailijoille. He haluavat tietää olemmeko varmasti nyt Itä-Jerusalemissa. Jotkut eivät koskaan ylitä länsipuolelta itäpuolelle. Lähi-idän arki on politiikkaa ja uskontoa. Uskonto Lähi-idässä on politiikkaa.

Kirjoittelen raportteja ja koetan ummistaa korvani alakerran melulta. Siellä on käynnissä lastenleiri. Avoimesta ikkunasta kuuluu ilotulituksia. Ehkä muslimihäät.

Itäpuoli kaupungista alkaa herätä eloon muslimien perjantaisen vapaapäivän jälkeen. Sapatti on alkanut ja kaupungin juutalainen puoli on vuorostaan hiljentynyt. Alakerran lapset sen sijaan eivät ole hiljaa. Uskomaton meteli. Pakko lähteä ulos ...

Harmaat madot syyskuun yössä

2011-09-13T00:34:00.002+04:00

Tulin viime yönä Jerusalemiin ja poissaoloaikanani on ihmeitä tapahtunut; Jerusalemin ratikka on liikenteessä ja siinä on matkustajia.

Kyllä nuo harmaat peltiputket ovat jo vuoden verran sujahdelleet kaupungin kaduilla kuin madot keväisessä mullassa, mutta vain työmiehet ovat istuneet kyydissä - kuka kirjaa lukien, kuka torkkuen.

Nyt kuljettajat ovat vihdoin harjoitelleet vipujen ja nappuloiden käyttöä kyllikseen, ja ratikan kelloa on kilistelty, jotta ihmiset oppisivat poistumaan kiskoilta ja katsoisivat jossakin vaiheessa katua ylittäessään onko ratikka mahdollisesti tulossa.

Opittu on siihen malliin, että matkustajat on nyt laskettu kyytiin opettelemaan penkeillä istumista. Rahastussysteemiä ei ratikoissa vielä ole, joten kyyti on ilmaista. Matkustajia riittää, ihan huvin vuoksi ja maisemia katsellen. Rahastussysteemin käyttöönotto aiheuttaa varmaan ainakin samanlaisen sotkun kuin VR:n kohellukset Suomessa.

Minäkin ajoin heti kaksi pysäkin väliä. Ilmaiseksi olisi voinut ajaa toki enemmänkin. Huomenna toiseen suuntaan ...

Ja se pakollinen minä ja ratikka - kuva ....

Tapaukset A ja B

2011-01-18T17:18:00.039+03:00

Tutustuin Lenaan hänen ollessaan diakoniatyöntekijänä Jerusalemissa. Nykyisin hän johtaa Machaseh -nimistä diakonia- ja ihmisoikeusjärjestöä. Se toimii Israelin kansalaisjärjestöjen kanssa naiskaupan uhrien ja ihmisoikeuksien asialla, sekä syrjäytyneiden, alkoholisoituneiden ja perheväkivallasta kärsivien parissa.

Lenaa tulee tapaamaan irakilaistaustainen A, musliminainen, jonka juutalaiset juuret mahdollistivat hänen perheensä paluumuuton (aliya) Israeliin. Pian muuton jälkeen A:n väkivaltainen ja huumeita käyttävä mies hankkiutui suhteeseen toisen naisen kanssa. Sitä jatkui muutaman vuoden ja lopulta mies jätti A:n toistamalla kolme kertaa: ”eroan sinusta”. Sharia -lain mukaan se riittää eroksi.

A:lle jäi erossa kolme lasta. Hän olisi jäänyt taloudellisesti täysin tyhjän päälle, mutta Lenan avustuksella saatu asianajaja on ajanut A:n asiaa. A:n tytär on yritänyt itsemurhaa ja poika on ollut vankilassa huumausainerikoksesta. Lapsilla ei ole virallista statusta maassa. He voisivat saada sen suorittamalla sotilaspalveluksen, mutta armeija ei halua palvelukseensa huumausainerikoksesta tuomittua tai itsemurhaa yrittänyttä. Machaseh toimii yli uskontorajojen. Heidän asiakaskunnastaan jotkut ovat kristittyjä, jotkut muslimeja tai juutalaisia. Tämä irakilainen musliminainen kuuli kristityltä ystävältään järjestöstä ja sai heidän kauttaan juutalaisen asianajajan.

Tapaan B:n. Hänen isänsä joutui kommunistihallituksen murhaamaksi Etiopiassa pojan ollessa pieni. Isä toimi maassa evankelistana ja B jatkoi isänsä työtä. Hänen vanhempiensa esimerkki antoi hänelle uskon, että elämä aktiivisena kristittynä on elämisen arvoinen. B toimi evankelistana välillä myös Sudanin puolella ja siirtyi lopulta Egyptiin. Hän alkoi vierailla vankiloissa, sillä Egyptin vankiloissa on paljon laittomasti maahan tulleita sudanilaisia, etiopialaisia ja eritrealaisia. Poliisi kiinnostui kuitenkin pian B:n tekemisistä. Kun hänen hallustaan löytyi Raamattuja, B pidätettiin ja hän menetti oleskelulupansa Egyptissä.

Egyptissä B tapasi Eritreasta kotoisin olevan vaimonsa. He menivät naimisiin, vaikka heidän kotimaansa ovat sodassa keskenään. Pariskunta sai YK:n pakolaisstatuksen ja he ylittivät Egyptin rajan Israeliin kolmen lapsensa kanssa. Neljäs lapsi syntyi Israelissa, mutta he eivät ole saaneet Israeliin pysyvää oleskelulupaa, koska B on kristitty. Vaimolla on juutalaiset sukujuuret. B:n mukaan vaimon suku suhtautuu häneen vihamielisesti, sillä suvun mielestä tyttären olisi pitänyt naida oman klaaninsa mies, eikä etiopialaista ”aasia”. Egypti taas ei halua heitä, koska B on maan mustalla listalla evankeliointityöstään.

Israelissa B on työskennellyt leipomossa ja kehitysvammaisten hoitokodissa. Hän ei halua elää avustusten ja hyväntekeväisyyden varassa. B kertoo työnantajien maksavan hänelle huonommin kuin mitä laki vaatii, mutta ilman virallista statusta maassa hän on voimaton. B kertoo saaneensa ohjeita useilta eri tahoilta kieltää Jeesus, silloin hänen asiansa edistyisi ja perhe voisi saada virallisen statuksen juutalaisessa maassa. Silloin B voisi hakea ”virallisesti” töitä ja lapset pääsisivät valtion kouluun. Nyt hänen pitää maksaa, jotta lapset voivat käydä yksityisiä kouluja.

Vuosia kestäneen epävarmuuden jälkeen B:n avioliitto alkoi natista liitoksissaan ja he hakeutuivat Machaseh –järjestön perheterapiaan. Israelin hallitus on nyt päättänyt siirtää kaikki pakolaiset, sekä maahan laittomasti tulleet ulkomaalaiset odottamaan asiansa käsittelyä maan eteläosaan rakennettuun pakolaiskeskukseen. Jos B:n perhe siirretään, hän menettää työpaikkansa Jerusalemissa. B:n on turha odottaa positiivista päätöstä oleskeluluvasta. Kun heidän pakolaisstatuksensa Israelissa päättyy, heillä ei ole maata mihin mennä. Machaseh –järjestön kautta B perheineen koettaa saada heille sijoituspaikan kolmannessa maassa.

Kaikkien näiden vuosia kestäneiden vaikeuksienkin keskellä B on pysynyt uskossaan vahvana. Monet ongelmat olisivat ratkenneet yksinkertaisesti sillä, että hän olisi kieltänyt uskonsa Jeesukseen.

Joulumieltä

2010-12-23T01:16:00.022+03:00

Eräässä vähävaraisessa arabikodissa vieraillessani perheen isä kyseli minulta monta kertaa onko hänen joulukuusensa mielestäni hieno. Se tuntui olevan hänelle kovin tärkeää. Kehuin kohteliaasti kuten tapoihin kuuluu. En varmaan kuitenkaan tarpeeksi vakuuttavasti, koska hän oli niin huolissaan.

Vein perheen lapsille joululahjat, sillä perheen isä oli reilu vuosi sitten pahassa autokolarissa. Käsi on äskettäin leikattu uudelleen. Hän oli kuitenkin positiivinen, vaikka pystyykin mekaanikkona työskentelemään vain osittain. Hän totesikin, että hänen varalleen on ilmeisesti elämällä vielä annettavaa, koska vielä ei ollut hänen aikansa.

Länsirannan luterilaisten koulujen joulujuhlissa pyörähtelivät perinteiset tontut, paimenet ja enkelit. Joulunäytelmässä oli rikkaita ja köyhiä lapsia sekä orpokodin lapsia. Joulupukki toi lahjat vain rikkaille lapsille, mutta köyhät lapset saivat kuulla, että heidän vanhemmillaan ei ollut varaa ostaa heille lahjoja. Orpokodin lasten kysellessä lahjojensa perään pukki totesi, että ei orpokodilla ollut varaa ostaa heille lahjoja.

Lapset sitä tuskailemaan, mutta samassa kuului Jeesuksen ääni. Se kertoi, että joulun tärkein asia ei ole lahjat ja maallinen rikkaus.

Lapset ihmettelivät miten Jeesus voi sanoa heille näin, vaikka hänellä on itsellään kaikki rikkaudet taivaassa. Siihen Jeesus totesi, että se tärkein häneltäkin puuttuu, että hän näkisi ihmisten iloitsevan joulun todellisesta sanomasta ja rauhasta eikä sen kaupallisesta turhuudesta. Koulun oppilaista noin puolet on muslimeja.

Joulunäytelmien hahmot olivat ihmismäisiä. Pienimmät tarhan tontut ujostelivat ja häipyivät lavalta kesken näytelmän. Enkelille oli iskenyt ilmeisesti jouluflunssa, sillä hän joutui niistämään nenäänsä useaan kertaan näytelmän aikana. Toinen enkeli taas oli inhimillisen likinäköinen silmälaseineen. Joulukuvaelman Maria oli toipunut synnytyksestään ilmeisen hyvin, mutta Josefille oli yövalvominen käynyt selvästikin voimille, sillä hän haukotteli ja hieroi unisena silmiään.

Pienet kohtaamiset joulun alla luovat joulumielen. Hyvää Joulua sinullekin!

Suomalaiset motoristit Pyhällä maalla

2010-10-26T00:55:00.055+04:00

Koska monet tuttavani eivät ole tätä juttua lehdessä nähneet, laitan sen tänne blogiini.

Ari Kasurinen ja George Drayton ovat molemmat Suomen Gospel Riders -moottoripyöräkerhon jäseniä. He eivät tunteneet toisiaan, mutta heillä oli sama unelma; ajaa moottoripyörällä Israeliin. Kun Ari ja George tutustuivat, Georgella ei ollut moottoripyörää, eikä moottoripyöräkorttiakaan - vain unelma. Matkaa alettiin silti suunnitella ihan vakavissaan vähän isommallekin ryhmälle ja kesäkuussa Helsingin Vuosaaresta nousi laivaan 20 pyörää ja 31 motoristia suuntanaan Kreikka. Sieltä pyörät laivattaisiin Israelin Haifan satamaan.

Arille Israel oli tuttu jo 80-luvulta. Ilmapiiri oli kuitenkin muuttunut hänen mukaansa positiivisemmaksi, vastaanotto oli lämmin ja avoin - sekä juutalaisten että arabien keskuudessa. Mukana matkalla oli myös Gospel Ridersien Suomen kerhon presidentti Mika Saarinen. Hän on vaimonsa kanssa käynyt aiemminkin Israelissa.

Mika kertoo: ”Matkalla saimme konkreettisesti nähdä Jumalan johdatuksen ja varjeluksen. Kun pyörät hajosivat matkalla, Kreikan satamassa lakkoiltiin, joku sai lämpöhalvauksen ja toinen kaatui, Jumala oli nähnyt asiat jo edeltä ja järjesti kaiken - usein paremmin kuin olimme itse suunnitelleet. Lähdimme matkaan osoittaksemme tukea motoristiveljillemme Pyhällä maalla, ja samalla halusimme rohkaista heitä kerhon toiminnassa.”

Suomen Lähetysseuran alue-edustajana Jerusalemissa toimiva Roy Rissanen kertoo Gospel Riders –toiminnan olevan Pyhällä maalla nykyaikaista ja tavoittava lähetystyötä: "Olemme verkostoituneet paikallisiin ja kansainvälisiin motoristijärjestöihin ja -kerhoihin. Yhteisen harrastamisen puitteissa elämme todeksi omaa arvomaailmaamme ja evankeliumin sanomaa. Moottoripyöräilyn kautta välittyy kristillinen todistus. Selkämerkin iso risti kertoo avoimesti keitä olemme. Kunnioitamme kaikenlaisista taustoista tulevia ihmisiä. Haluamme vahvistaa jäsentemme omaa hengellisyyttä, ajaa yhdessä turvallisesti ja osallistua sosiaalisen vastuun kantamiseen yhdessä muiden toimijoiden kanssa."

Suomalaiset motoristivieraat saivat kukin Jerusalemin sisarkerholta ”Jerusalemin pyhiinvaeltaja” -kunniakirjan. Lisäksi Israelin turistiministeriön edustaja kävi ojentamassa motoristeille kunniakirjat tunnustukseksi matkasta. Veli Siikosen mieleen jäi päällimmäiseksi Haifan kristittyjen lämpö ja vieraanvaraisuus. Osa motoristeista sai myös mahdollisuuden vierailla Tel Avivin punaisten lyhtyjen alueella toimivassa Door of Hopessa. Järjestö tekee SLS:n kanssa yhteistyössä työtä katuprostituoitujen keskuudessa, ja kodissa Veli Siikosta kosketti asiakkaiden sydäntäsärkevä kurjuus. ”Opin matkalla kärsivällisyyttä ja toisten huomioon ottamista”, hän muistelee matkaansa.

Suomen Lähetysseura on tänä syksynä lähettänyt Gospel Riders Jerusalemin työhön kaksi osa-aikaista työntekijää, pastorit Malin ja Rune Lindblomin. Roy Rissasen mukaan kristillisessä motorismissa kysymys ei suinkaan ole ohimenevästä marginaali-ilmiöstä. ”Gospel Riders on kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävä toimija, Suomessa kerholla on noin tuhat jäsentä. Jerusalemin lisäksi sisarkerhoja on perustettu Espanjaan ja Eestiin. On siunattua, että Suomessa on syntynyt jo vuonna 1980 näin merkittävä liike. Kesällä vietettiin Lahdessa kerhon 30 –vuotisjuhlaa. Paraatiajossa oli mukana yli 200 moottoripyörää.”

Royn mukaan Gospel Riders tekee mielellään rippikoulu- ja seurakuntavierailuja ja jakaa motoristiraamattuja. Tätä mahdollisuutta kannattaa seurakuntien käyttää toiminnassaan hyväksi.

Juttu on julkaistu hieman lyhennettynä ja eri kuvilla Lähetyssanomien lokakuun 2010 numerossa. Lisää motoristien matkasta voit lukea http://www.gospelriders.fi/fi/israelin-matka. Sivulta löytyy myös runsaasti videomateriaalia.

Vihreää ja keltaista kultaa oliiveista

2010-10-23T00:20:00.105+04:00

Pyhällä maalla kerätään oliiveja. Oliivipuristamot ovat avanneet ovensa parin kuukauden sesongin ajaksi, ja minäkin kurvaan vanhalla Nissanilla kohti Beit jalan öljynpuristamoa. Oliivit autossani ovat peräisin Jerusalemin työkeskuksen kolmesta puusta ja öljypuristamokeikka on iskenyt minulle jo toisen kerran.
Oliivimme on nyt punnittu - niitä oli juuttisäkissä 55 kiloa. Istumme Lailan - paikallisen työtoverini - kanssa likaisella puupenkillä oven pielessä vahtien tarkasti vuoroamme. Kaksi tuntia on jo kulunut, mutta ennen meitä saapunut isäntä on hilannut paikalle 450 kiloa oliiveja. Oliivipuristimia on vain yksi, joten ihan heti ei ole meidän vuoromme .... pureskelememme odotellessamme kynsiämme, kun muutakaan evästä emme älynneet ottaa mukaan.

Thaimaalaiset kristityt ja muutamat muut vapaaehtoiset keräsivät oliivit Jerusalemin työkeskuksen neljästä oliivipuusta. Vihreät oliivit makasivat Lähetysseuran kirjaston lattialla hapettumassa pari päivää, ja nyt niiden kohtalona on tulla puristetuksi öljyksi ja valua kanisteriin keittiön nurkkaan.

Lantakasaa muistuttavan vanhan oliivimäskin päällä istuu muutama pikkupoika leikkien rasvaisilla siivilöillä kuin hiekkalaatikossa. Kauluspaitaan pukeutuneen päällysmiehen lisäksi töissä on kaksi miestä ja kaksi teini-ikäistä poikaa.

Yksi teineistä putsaa ulkona olevan mäskikasan päällä kuitumattoja uudelleen käytettäväksi, ja samaisen kasan takana öljynpuristajat käyvät vuorotellen rukoilemassa rukousmatolle polvistuen. Mietin mitä pesuainetta miesten vaimot mahtavat käyttää pyykinpesussa, sillä öljyisiä vaatteita mitä todennäköisemmin riittää.

Yksi miehistä on pukeutunut verkkareihin, mutta muut ovat farkuissa ja normaaleissa vatteissa. Välillä he näppäilevät kännyköitään rasvaisilla näpeillään, kenelläkään ei ole hanskoja tai esiliinoja. Kumisaappaita ei käytössä myöskään näy, vaan kaikilla näkyy olevan joko lenkkarit tai pikkukengät. Oliiveja puristamoon tuovat isännät ovat kaikki pukeutuneita suoriin housuihin ja kauluspaitoihin, jotka näyttävät likaantuvan tuntien kuluessa. Huomaan tekeväni taas pesuainevalintoja - onko Persil vai Ariel -pesupulveri parempi rasvatahrojen poistamiseen.

Valkoiseen muslimikaapuun pukeutunut vanha mies punavalkoisessa päähuivissaan on kuin tuulahdus Lähi-idän öljylähteiltä. Hän luotsaa sisään neljä lastenlastaan, joista osa on pukeutunut minihameisiin. Mustakivistä rukousnauhaa näpläillen isoisä selittää öljynpuristusprosessia, vaikka nyt onkin kyse keltaisesta eikä mustasta kullasta. Lapset juoksevat valtoimenaan ylös ja alas parven rappuja. Tunnen sukupolvien ja traditioiden virran kulkevan ohitseni. On hienoa olla osa sitä!

Oliivipuristamo on parinkymmenen neliön huone, jonka takaosassa on avoparvi. Sinne johtavat huteran näköiset rappuset. Pikkupoika on tulla alas niitä pää edellä, mutta Laila pelastaa tilanteen. Ohikulkevia lapsia ja uteliaita ohikulkijoita käväisee huoneessa vähän väliä. Joku tuo muutaman turistinkin sisään, ja he nappaavat nopeasti muutaman kuvan. Kenenkään paita ei ainakaan tällä kertaa jää koneiden pyörivien remmien väliin, vaikka mitään suojasysteemejä ei ole. Lisää oliiveja kannetaan parvelle jonoon. Kukaan ei halua poistua paikalta peläten menettävänsä vuoronsa. Jokainen haluaa myös varmistaa, että oliiveista otetaan irti kaikki mahdollinen ja että saatu öljy päätyy oikeaan kanisteriin.

Parvella on siilo, johon oliivit kaadetaan ja sinne meidänkin oliivimme lopulta päätyvät. Ne valuvat alas sammioon ja murskaantuvat kahden kivivalssin välissä vihreäksi mäskiksi. Mäski vuorostaan valuu kiviseen laariin, kun metallinen luukku avataan. Koulunsa ehkä nipin napin päättänyt poika kauhoo laarista kivisekotteista mäskiä muovisella astialla, ja se vuorostaan päätyy pyöreiden kaislamattojen taskumaisiin sisuksiin. Nämä matot pinotaan päällekkäin prässiin. Pinottu mattokasa näyttää jättimäiseltä, ruskealta kebablihamöykyltä, josta rasva tirisee ulos grillissä. Mattokasaa puristettaessa öljy ja mehu irtoavat rikotuista oliiveista, ja neste alkaa valua matoista kebabrasvan tavoin. Lämpötila ei saa nousta yli 30 asteen, sillä tämä on kylmäpuristettua öljyä.

Laila kiertelee haukkana sammion ja laarin vaiheilla vahtien, että kaikki meidän mäskimme uppoaa mattojen väliin. Seuraavan isännän oliivilasti on nimittäin jo murskattuna sammiossa ja odottaa vuoroaan luukun takana. Öljyn ja oliiveista irronneen mehun sekoitus valuu samaan aikaan muoviämpäreihin, joista verkkarihousuinen poika sen kantaa manuaalisesti siivilän kautta öljyseparaattoriin. Jotkut vievät nesteen kotiin sellaisenaan. Sen annetaan seistä kanistereissa antaen öljyn ja mehun erottua itsekseen.

Prosessin viimeisessä vaiheessa separaattori erottaa mehun ja öljyn toistaan ja lopulta kanistereihin valuu paksuudeltaan ja väriltään vaihteleva öljy. Tunnemme itsemme öljypohatoiksi ja hymyilemme Lailan kanssa toisillemme helpottuneina. On kulunut neljä tuntia ja vatsamme kurnivat nälästä. Oliiviöljyn sanotaan alentavan kolesterolia ja sisältävän antioksidantteja. Raamatun öljy on Jumalan hengen vertauskuva, mutta vatsamme kaipaavat tällä erää jotakin konkreettisempaa.

Jokainen pistää sormensa valmiiseen öljyyn ja maistelee tietäväisenä vertaillakseen laatuja. Viinilasien sijaan sormemme uivat muovisissa kertakäyttömukeissa, jotka eivät sovi lainkaan näiden vanhojen perinteiden ja metodien keskelle. Kenen oliiveista saadaan eniten öljyä tänä vuonna? Eräs arabimies laskee keltaisiin kanistereihinsa vihertävää ja kitkerää öljyä. Maistamme, se on hyvälaatuista, luultavasti juuri kypsyneiden tai väriään vaihtaneiden oliivien öljyä. Se polttaa kurkkutorvessa aivan kuin siinä olisi chiliä. Meidän öljymme on paksua, kellertävää ja sitruunamaista. Pyörittelen öljyisiä sormiani otsallani - öljyllähän kuninkaatkin voideltiin. Pyydän mukaani pienen pussillisen puristettua mäskiä. Aion voidella itseni sillä saunassa.

Saamme prosenttiluokitukseksi 20 ja olemme iloisesti yllättyneitä, vaikka vihreän öljyn isäntä päihittikin meidät ja sai 28. Kymmenen kiloa keltaista kultaa sisältävä kanisteri mukanamme suunnistamme vatsat kurnien kohti lähimpää swarmakioskia ja tiriseviä kebablihoja.

Samarialainen nainen kaivolla

2010-02-12T02:25:00.033+03:00

Kävin tyttäreni Camillan kanssa Nabluksessa, Samariassa. Kaupungissa on paitsi saippuateollisuutta ja knäfen (leivonnainen) valmistusta, myös samarialainen yhteisö. Samarialaiset uskovat, että on yksi Jumala, Israelin Jumala ja yksi profeetta, Mooses. Toisin kuin juutalaiset, he tunnustavat Tooraan kuuluviksi ainoastaan viisi Mooseksen kirjaa, eikä muita Vanhan Testamentin kirjoja. Messias on Mooseksen kaltainen profeetta, joka tulee viimeisenä päivänä tuomitsemaan ihmiset Garissimin pyhällä vuorella.

Samarialaiset katsovat polveutuvansa Leevin pappisheimosta sekä Manassen ja Efraimin heimoista. Jeesuksen aikaan samarialaisia oli vielä paljon, ja he puhuivat arameaa. Nykyisin he puhuvat arabiaa tai hepreaa ja heitä on vajaat 700. He asuvat Länsirannan alueella Nabluksessa, sekä Tel Avivin lähellä Holonissa.

Johanneksen evankeliumissa juutalainen Jeesus pyytää kaivolle tulleelta samarialaiselta naiselta vettä, vaikka rabbien mielestä samarialaiset olivat saastaisia, assyyrialaisia pakanoita, jotka olivat omaksuneet oman uskontonsa juutalaisuuden vaikutuksesta. Veden juominen samarialaisen astiasta saastuttaisi kenet tahansa juutalaisen. Samarialainen nainen kaivolla sen sijaan uskoi Jeesuksen olevan luvattu Messias.

Samarialaiset eivät usko juutalaisen temppelin koskaan sijainneen Jerusalemissa. Aadam luotiin pyhän Garissim -vuoren tomusta, ja Aabraham aikoi uhrata poikansa Iisakin siellä. Nablusin samarialaiset asuvat tuon vuoren rinteillä. Uskonto kielsi pitkään heitä avioitumasta muiden kuin samarialaisten kanssa, mutta sisäsiittoisuuden vuoksi he olivat kuolla lähes sukupuuttoon.

Monet ovat sittemmin kääntyneet islamiin tai kristinuskoon. Perinnöllisiä sairauksia on myös paljon. Nykyisin samarialainen mies voi mennä naimisiin juutalaisnaisen kanssa, mutta tämän täytyy kääntyä samarialaiseen uskoon.

Jaakobin kaivolla Nabluksessa, mistä samarialainen nainen antoi vettä Jeesukselle juotavaksi, on nykyisin ortodoksikirkko. Minäkin ostin kaivolta kaksi savipulloa ”ihmeitä tekevää” vettä. Tunkkaisesta hajusta päätellen vesi on ollut pulloissa jonkin aikaa, vaikutusta en ole vielä kokeillut, mutta pullot ovat kauniita.

Sanovat vedellä olevan myös hedelmällisyyttä lisäävä vaikutus. Taidan säästää ne jälkipolvilleni ...

Kaksi kohtaamista

2010-01-28T00:33:00.035+03:00

Sapatti-iltana eli perjantaina ovikello soi. Roy avaa. Yläkerran naapuri seisoo pimeässä käytävässä ja pyytelee anteeksi, mutta hänen asunnostaan on mennyt automaattisulake ylikuormituksen vuoksi. Koska on sapatti, hän ei voi sitä juutalaisena napata takaisin päälle. Ei ole lupa "tehdä tulta" pätee myös sähkölaitteiden vekslaamiseen, valojen operointiin ja kännykän käyttöön. Valot ja telkkari kannattaa jättää päälle etukäteen, jos aikoo niitä sapattina käyttää. Sapattikynttilät sytytetään juutalaisessa perheessä jo ennen sapatin alkua, ja monet turvautuvat hämäräkytkinlamppuihin. Roy lähtee hätiin, ja yläkerran naapurin pimeä sapatti loppuu siihen.

Naapuritalon juutalainen rouva soittaa ovikelloa. Uskonnollinen juhla on ovella. Asia koskee hänen äitiään, joka on tulossa vierailulle Sveitsistä. Ongelma on selkeä: perhe asuu talon ylimmässä kerroksessa ja sapattina he eivät voi operoida hissiä. Äiti liikkuu rullatuolilla. Voisiko joku meistä käydä parin päivän ajan painamassa hissin nappulaa, kun äiti kulkee synagogaan ja takaisin. He työntävät mamman tuolin hissiin, mutta napin painaminen on ongelma.

Sovittuina päivinä päivystämme kotona korva tarkkana. Naapuri koputtaa oveen, ja eriuskoisena käymme operoimassa hissin. Hotelleissa ja joissakin taloissa on sapattihissi. Se kulkee automaattisesti pysähtyen joka kerroksessa, jolloin hissinappuloihin ei tarvitse koskea. Naapuri täyttää juutalaisen lain ja pyrkii viettämään rikkeetöntä sapattia.

Messias tulee täydellisesti vietetyn sapatin jälkeen - joidenkin rabbien mielestä kahden täydellisen sapatin jälkeen. He odottavat.

Uskonnollisia juutalaisnaisia itkumuurilla.

Lakkiaisjuhlaa

2009-05-28T11:50:00.026+04:00

Länsirannan luterilaisten koulujen lakkiaisjuhlat alkavat olla ohi. Kummiohjelmasta valmistui tänä vuonna 14 uutta ylioppilasta, ja kaiken kaikkiaan luterilaisiista kouluista reilut sata ylioppilasta. Kirkkojen ylläpitämät koulut ovat valtion kouluja tasokkaampia opinahjoja. Lähes puolet koulujen oppilaista on muslimeja.

Luterilaisten koulujen ylioppilasjuhlissa nuoret noudattavat päättöpuheissaan enemmän tai vähemmän samaa, harjoiteltua kaavaa. He kiittelevät opettajia, koulua ja luokkakavereita. He ylistävät koulua toisena kotinaan, ja vakuuttavat olevan vaikea lähteä sieltä. He kiittävät vanhempiaan, joiden kannustus vuosien aikana on kantanut heidät tähän päivään. Kauniita sanoja kaikki, toivottavasti ne tulevat sydämestä ja he ovat todellakin kokeneet kaiken tuon. Koulutoimen johtajan puhe oli aivan liian pitkä, mutta aihe oli tärkeä; nuorten tulisi valita opiskelualansa oman mieltymyksensä mukaan, eikä vanhempien mieltymyksen mukaan.

Perinteisesti palestiinalaiskulttuurissa arvostetaan ns. vanhoja ammatteja, kuten lääkäreitä, pappeja ja tuomareita. On kuitenkin turha opiskella sellaista, mistä ei ole kiinnostunut, tai jos ei alalla ole tulevaisuudessa töitä. Kaikista ei myöskään ole akateemiselle uralle, ja "tavallisen" työn koulutettuja tekijöitäkin tarvitaan. Puheen tarkoitus olikin ehkä sivistää paikalle kokoontunuttta yleisöä - vanhempia ja sukulaisia - jotka painostavat lapsiaan perinteisille akateemisille aloille saadakseen itse kehua lastensa olevan tuomareita ja lääkäreitä. Näin kai Suomessakin on aikanaan ollut. Ehkä kytemään jäi kuitenkin ajatus siitä, että ns. uudetkin ammatit, kuten arkkitehti, markkinointipäällikkö, muusikko, atk-insinööri voivat olla arvostettuja.

Monet valmistuneita ylioppilaista lähtevät opiskelemaan ulkomaille. Toiveena on, että he palaavat takaisin koulutuksen saatuaan. Että he olisivat se sukupolvi, jotka rakentavat maan. Eivät vain puhu rauhasta vaan myös tekevät jotakin sen eteen. Puheita tässä maanosassa riittää. Teot ovat asia erikseen.

Munavaras kävi kylässä!

2009-04-25T02:19:00.019+04:00

Pääsiäisen aikaan olimme viikon matkoilla. Palattuamme huomasin, että ikkunalaudalle oli ilmestynyt linnun pesä ja siinä komeili kaksi valkoista munaa. Kiirehdin ottamaan kuvan sekä linnusta että munista, ja lintubongariystävämme tiesivät kertoa, että kyseessä oli ilmeisestikin uuttukyyhky tai palmukyyhky. Valitettavasti lintu kyyhötti pesässään aina siten, että en oikein saanut otettua kunnon rintakuvaa ja ikkuna välissämmekin tuppasi olemaan aika likainen.

Lintu oli oikeastaan aika kesy, ja varovainen puuhasteluni kukkaruukkujen parissa ei hätistänyt sitä tiehensä. Netistä luin, että sekä uros että naaraskyyhky osallistuvat hautomiseen ja ruokintaan, mutta minun mielestäni tässä pesässä istui yksinhuoltaja, jonka lähtiessä burgerille kulman taa pesä jäi tyhjilleen. Kerran ehätin jo hätiin munavahtina, kun varis lennähti ikkunalaudalle pesän ollessa tyhjillään. Minut on laitettu paljon vartijaksi.

Odottelin munia kuoriutuvaksi, mutta toisin kävi. Aamulla lintu istui vielä hautomassa, mutta tuntia myöhemmin ulos kurkatessani pesä oli tyhjä ja munat tipotiessään. Varis varmaankin kävi haukkaamassa munat aamupalaksi.

Muutamaa tuntia myöhemmin näin kyyhkysen takaisin ikkunalaudalle. Se oli etsivän näköinen ja kurkisteli sisään ikkunastakin. Onneksi en kuitenkaan ollut munankeittopuuhissa, ettei se ei kuvitellut minun kokanneen munia aamiaiseksi! Minkäs teet kun munat sulivat jo variksen vatsassa.

Vähän myöhemmin kyyhky taas palasi ja asettui pesään hautomaan kuten ennenkin. Ajattelin jo, että se kenties munii uudet munat, mutta puolisen tuntia myöhemmin se jätti pesän tyhjilleen. Taisi lähteä etsimään uusia pesäpaikkoja.

Koiran arkea Jerusalemissa

2008-11-03T16:22:00.017+03:00

Täällä Jerusalemissa ei koiran ulkoiluttaminen ole läheskään niin tavallista kuin Tel Avivissa. Siellä isot rotukoirat kulkevat ryhdikkäinä ja ylpeinä rantabulevardeilla happihyppelyllä. Koirien omistajatkin yleensä lenkkeilevät jossakin lähimaastossa hihna kädessään. Jerusalemissa koiran ulkoiluttaminen tapahtuu näin:

Naapurin ovi käy aamuvarhaisella. Herään viimeistään siihen, kun naapurin pyylevä rouva huutaa asuntonsa ovelta käytävään papi-papiii-boi-boiii. Tiedän, että rouvan koira on lähtenyt aamukävelylle palaamatta kotiin. Koira on oppinut, että tätä kotiintulokutsua ei tarvitse noudattaa, sillä noin puolen tunnin kuluttua kuuluu taas oven läiskettä ja rouvan nuhruinen poikaystävä huutelee vihellyksen siivittämänä ovella papi-papi-boi-boiii...

Koiran nimi on siis Puppy. Pentuiän hän on kuitenkin jo ohittanut, sillä olen nähnyt samaisen valkoisen karvapallon lyllertävän rappuja jo kolmatta vuotta. Koirat tuppaavat muistuttamaan omistajiaan. Varsinkin sapattiaamuisin herään yleensä siihen, kun koiran kroonisesti väsähtäneen näköinen isäntä laahautuu ulos ja huutelee makuuhuoneeni ikkunan alla papi-papi-boiiii-boiiii (tule-tule). Viime sunnuntaina suunnittelin pudottavani kukkaruukun ikkunani alla mekastavan naapurini päähän, kun meteli ei tuntunut lakkaavan lainkaan ... se olisi voinut olla isku suoraan tajuntaan, herättäen hänet kroonisesta väsymyksestään ...

Olen kuitenkin tuttavaani onnekkaampi, sillä asun toisessa kerroksessa ja talon ulko-ovi on yleensä auki. Joskus tuuli lämäyttää sen kiinni, ja silloin Papi ulkoilee käytävässä. Kotiin tullessa kannattaa olla tarkkana, sillä lattialaatat ja papin jätökset ovat suunnilleen samaa värisävyä, joten näköhavainto vaarasta tulee usein liian myöhään. Tuttavani sen sijaan asuu 17. kerroksessa. Hänen talonsa käytävässä on kokolattiamatto ja sieltä pitää kulkea alas hissillä. Hänen naapurinsa koira ei osaa käyttää hissiä, joten koira ulkoilee vain 17. kerroksen käytävässä. Selvä markkinarako koirakouluille opettaa koirat kuivakäymälän käyttäjiksi. Taloyhtiön kuukausimaksu tosin saattaa nousta, jos koirien kuivakäymälät asennetaan kaikkien talojen käytäviin koiranomistajien varalta.

Kesä mennyt on...

2008-09-04T19:21:00.050+04:00

Tajutonta, edellinen bloggaukseni on näköjään helmikuulta ... olen kyllä kirjoitellut kaikenlaista, mutta jostain syystä ei ole tullut laitettua mitään niistä tänne ... julkinen anteeksipyyntöni siis.

Oli mukava käydä kesällä Suomessa, vaikka kesän ilmat eivät olleetkaan minun makuuni. Sadetta ja syksyisen viileää jo heinäkuussa. Heinäkuussa oli tosin yksi loistava viikonloppu sekä sään, paikan että sisällön osalta. Olimme Royn kanssa Posion Lapiosalmella 70° North, One Christ –tapahtumassa. Se oli kristillinen motoristikokoontuminen, josta on tarkoitus tulla vuosittainen tapahtuma. Koolla oltiin nyt ensimmäistä kertaa 70:llä leveyspiirillä. Virallista poronkasvatusaluetta siis. Meitä oli kaikkiaan reilut kaksikymmentä - pyöriäkin toistakymmentä kappaletta. Osallistujat tulivat Gospel Riders ja Preachers -kerhoista. Kirkollisesti edustettuina olivat helluntailaiset, luterilaiset, metodistit ... – yhteiskristillinen tapahtuma siis. Sellaisesta meikä pitää, en jaksa ”vain meidän kirkossa pelastuu” –meininkiä missään muodossa.

Miehet kilpailivat ”leikkimielisissä” kilpailuissa. Tiedättehän äijät, aina hampaat irvessä ja tosissaan joka asiassa – paitsi siivouksessa ja kotitöissä ... Yksi nainenkin oli mukana kisassa ja pärjäsi hyvin miesten joukossa. Viikonloppuun kuului myös patikointia läheiseen kanjoniin sekä yhteinen ajoretki Posion keskustaan. Raavaat äijät nahkatakeissaan vaniljajäätelötötteröt kourassa, parta tahmeana ja suupielet valuvina kuin kolmevuotiaat. Makkaranpaisto ja saunominen tietysti kuuluivat suomalaiseen kesäkokoontumiseen. Iltanuotiolla motoristit päivittelivät Turun sinapin myymistä ruotsalaisille. Piilotin vaivihkaa turunsinappipötköni, isänmaallisemmat olivat näköjään ostaneet Auraa ...

Uimapuolella kunnostauduin: uskaltauduin uimaan useamman kerran, vaikka vesi olikin kuulemma vain 16 asteista. Sentään kunnon suomalainen, vaikka sinappivalintani menikin pieleen. Sen voi ehkä laittaa ulkosuomalaisen tietämättömyyteni piikkiin - viisitoista vuotta ulkomailla, täytynee alkaa seurata tarkemmin Kauppalehden sivuja. Miesten saunamökki pysyi kuin pysyikin liikkumatta perustuksillaan, vaikka lauteilla varmaan ajettiin puheiden muodossa tuhansia kilometrejä. Muistan vieläkin Lähetyslentäjien kesäleirin joskus 90-luvulla. Kihlströmin Kille totesi siellä, että ”äijillä oli lauteilla niin kovat lentojutut, että saunakin lensi monta metriä.”

Roy räppäilee Hondallaan vielä Suomessa. Minä lasten kanssa olen nauttinut jo kolmatta viikkoa lämmöstä. Jerusalemissa oli tänäänkin 32C ja vihreä on muuttunut ruskeaksi.

Maan vesitilanne jatkuu huonona; pohjaveden pinta laskee, Kuollut meri jatkaa kuolemistaan ja Genetsaretin järvessä on pinta niin alhaalla, että kohta jäävät Negevin tomaatit keinokastelematta. Säännöstelyä ei kuitenkaan ole täällä vielä ollut, mutta palestiinalaishallinnon alueillahan se on arkipäivää.

Suomessa kannattaisi ehkä alkaa jo opiskella banaanien kasvatusta ja rakennella kasvihuoneita viinirypäleille. Suomen Lapissa kasvatellaan kohta maissia ja vehnää ja Uudellamaalla appelsiineja.

Snow in the Middle East

2008-02-04T01:32:00.009+03:00

We recently had some snowfall in Jerusalem. My family wanted to contribute a symbol for peace and dialogue in this troubled region of Middle East: Three snowmen - an Orthodox Jew, a Palestinian and a Christian - hand in hand in front of our house in Jerusalem. We work with a Finnish church organisation. Our message is not only to the people in Jerusalem, but to everyone around the world: Let’s enjoy the life together.

PS. We entered this photo to a snow art competition in Helsinki and got the second prize. Thanks to everyone for your votes!! Also, one of the Swiss Jewish weekly magazines published it in February.

Gospel Riders avaus Jerusalemissa

2007-12-14T21:18:00.066+03:00

Gospel Riders on kristillinen moottoripyöräkerho. Jäseniä Suomessa on noin 650, joista viisi - Seppo Käpynen, Hannu ja Pirkko Häivölä, sekä Pike ja Mika Saarinen - olivat mukana Gospel Ridersien Jerusalemin osaston avajaisissa joulukuun 12. päivä. Jerusalemin kerho on osa Suomen Lähetysseuran ja Jordanian ja Pyhän maan luterilaisen kirkon (ELCJHL) työtä. Idea kerhon perustamisesta Jerusalemiin oli Roy Rissasen, joka toimii kerhon presidenttinä.

Gospel Riders -kerhon tavoitteena pyhällä maalla on toimia sekä arabien että juutalaisten parissa. Kaikki kerhon säännöt hyväksyvät ovat tervetulleita mukaan toimintaan. ELCJHL:n piispa Dr. Munib Younan mainitsi pitävänsä erityisesti Mikan ja Piken nahkaliivien selässä olevasta tunnuslauseesta: "Ei ole pyhimystä ilman menneisyyttä, eikä syntistä ilman tulevaisuutta."

Piispan mukaan kristillinen moottoripyöräkerho voi Jerusalemissa palvella nuorten aikuisten ja miksei vanhempienkin seurakuntalaisten parissa. "Varsinkin nuoria on vaikea saada sunnuntaiaamuna hereille ja kirkkoon. Kristilliseltä pohjalta toimiva kerho on tavallisesta seurakuntatoiminnasta poikkeava foorumi, joka voi tavoittaa väkeä myös seurakunnan ulkopuolelta. Se voi toimia dialogin työmuotona eri uskontojen parissa."

Roy Rissanen haluaa nähdä kerhon toiminnan osana Lähetysseuran rauhan ja sovinnon työtä. "Toiveenamme on myös palestiinalaisalueilla tapahtuva toiminta, mahdollisesti endurotyyppinen kerho nuorille seurakunnan puitteissa. Liikkumisrajoitukset Länsirannan ja Israelin välillä hankaloittavat yhteistyötä, joten meidän pitää mennä itse muurin toiselle puolen", Roy sanoo.

Lähetysseuran Shalhevetjah -keskuksella vietettyjen avajaisten lopuksi muutama onnekas pääsi pyöräilemään, loput seurasivat autolla. Seuraavana päivänä kaikki Suomen kerholaiset pyörähtivät Öljymäellä ja Vanhassa kaupungissa pyörän selässä. Pike totesi, "ettei ihminen ole koskaan liian vanha kokeakseen jotain uutta. Öljymäeltä näkyivät alhaalla öisen Jerusalemin valot, ajoimme sisään Vanhaan kaupunkiin Jaffo -portista ja ulos Siionin portista. Upea kokemus!"

Ennen kotimaahan paluutaan Suomen kerholaiset saivat tilaisuuden osallistua kokoontumisajoon Tel Avivin lähistöltä Aradiin. Kerholaiset osallistuivat myös Lähetysseuran diakonia- ja katulähetystyöhön Tel Avivissa. Joulupukkiakin ehdittiin kyytiämään Jerusalemissa Gospel Ridersien toimesta. Palvelutehtävässä kun ollaan.

Jerusalemin sypressimetsästä rauhan ja sovinnon työhön

2007-12-14T21:05:00.032+03:00

Kohta lähdemme Jerusalemissa havupuun hankintaan. Sinne pitää lähteä jo aamulla seitsemältä, sillä parhaat sypressit viedään heti aamusta. Sahaa tai kirvestä ei tarvitse mukaan raahata, sillä Jerusalemin kaupunki pitää huolen hakkuupuolesta. Jokavuotiseen tapaan kaupunki lahjoittaa kaikkien kristittyjen järjestöjen perheille joulusypressin. Koonkin saa toivoa. Kaunis kädenojennus näin suuren juhlan alla juutalaisilta isänniltä.

Muslimit viettävät joulun alla adhaa - uhrijuhlaa - sen muistoksi, että Aabraham oli valmis uhraamaan poikansa Ismaelin Jumalalle. Juutalaisten joulukuinen juhla puolestaan on hanukkah. Lapset leikkivät hanukan aikaan hyrrillä, joissa on neljä kirjainta. Kirjaimet ovat lyhennys sanoista "suuri ihme tapahtui täällä." Ihme viittaa temppelin öljyyn, joka makkabilaissotien aikaan paloi päivän öljyllä kahdeksan päivää temppelin kynttelikössä.

Hanukkajuhlan symboli on 9-haarainen kynttelikkö, johon syttyy juhlan edetessä yksi kynttilä lisää pimeän tullen. Kaupungintalon pihalla on jättikokoinen kynttelikkö ja vaikka joulua ei vietetäkään juutalaisella puolella, koristevaloja on Jerusalemissa enemmän kuin Aleksin joulukadulla Helsingissä. Arabikristittyjen kaupat myyvät joulutavaraa suklaakoristeista ja muovikuusista aina puhallettaviin joulupukkeihin, pukkinaamareihin ja tonttulakkeihin.

Kristittyjen ihme tapahtui Betlehemin paimenten kedolla kaksituhatta vuotta sitten. Jeesuksen syntymäsijoille matkustaa tänäkin jouluna bussilasteittain ihmisiä. "Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti (Luk.2:10-11,15)."

Tämän päivän Bethlehem on Länsirannan puolella ja kaikki eivät pääse Länsirannan ja Israelin erottavan muurin toiselle puolelle. Viisaiden miesten matkatessa tähti oppaanaan ei ollut turistibusseja eikä muuria, mutta sen sijaan maantierosvoja ja roomalaisia. Minä pääsen Bethlehemiin. Hebronin tie Jerusalemista on koristeltu jouluvaloin. Voin laulaa paimenten kedolla joululauluja ja tunkea itseni sen jälkeen täpötäyteen joulukirkkoon.

Betlehemin kristityltä lihakauppiaalta ostamani kinkun kuljetan kotiin moottoripyörän tarakalla. Odotan check pointilla , että sotilas sukeltaa tutkimaan reppuni syvyyksiä, ja kuvittelen hänen ilmeensä, kun repun sisällöksi paljastuu saastainen sikalasti. Pettymyksekseni meitä ei pysäytetä lainkaan. Joulupöytään haen juutalaiselta torilta sen possun seuraksi kalkkunan. Joulupöydässämme tehdään rauhan ja sovinnon työtä: arabiporsasta ja juutalaista kalkkunaa.

Oliiveja ja halauksia

2007-10-23T23:37:00.020+04:00

Olimme toista kertaa oliivinkeruutalkoissa Öljymäellä. Lapsetkin tulivat ja pyysivät kavereitakin mukaan töihin. Oli hauska seurata nuorten puuhastelua ryhmänä öljypuun kimpussa. Selvästi näkyi kuka oli joukon johtaja ja ketkä seuraajia. He olivat selvästi joukkuepelaajia. Muutama nuorista keskittyi kaksistaan yhden puun putsaamiseen, viihtyen selvästi mielummin pienessä joukossa. Lapsena saatu malli talkoohengestä ja vapaaehtoistyöstä toivottavasti säilyy aikuisenakin, ainakin kynnys osallistua pitäisi olla matalammalla.

Nuoret olivat edellisenä päivänä kaduilla halauksia -kyltin kanssa (free hugs). Ihmiset saivat tulla halaamaan, samaan tapaan kuin Suomessa teekkarit joskus ovat järjestäneet tempauksia. Koulun rehtori ei vain katsonut toiminnan täyttävän kriteereitä, jotta siinä vietetyn ajan olisi voinut lukea sosiaalisessa työssä kerätyiksi tunneiksi. Olen eri mieltä. Fyysisiä ja sosiaalisia kontakteja varmasti syntyi. Paranna maailmaa halaamalla yksinäisiä ja syrjäytyneitä tai muuten hellyyden tarpeessa olevia. Loistavaa diakoniaa!

Luterilaisen Maailmanliiton tontilla Öljymäellä on 800 oliivipuuta. Satunnainen ohikulkija kerää sadosta puihin jääneet oliivit ja ehkä vähän enemmänkin. Oliivit viedään puristettavaksi Beit Jalan puristamoon, ja saatu öljy pullotetaan sen jälkeen käsin tehtyihin pulloihin. Niitä myydään sitten ulos Augusta Viktoria -sairaalan hyväksi. Rahat menevät kassaan, mistä maksetaan vähävaraisten potilaiden sairaanhoito.

Minäkin ostan öljyä. Jos joku minun panoksellani saa vaikka munuaisdialyysin - ajatus sen mahdollisuudesta saa minut hymyilemään. Itselle pienellä asialla voi olla suuri merkitys jollekulle toiselle. Elämä koostuu pienistä asioista - lähimmäisen rakastamisesta. Ei siksi että minä rakastaisin, vaan Jumala minun kauttani.

Väärissä bileissä

2007-09-15T17:45:00.004+04:00

Sonjan - Lähetysseuran harjoittelijan - kanssa menimme yksi ilta hakemaan Bettinaa ja hänen kaveriansa Saaraa synttäreiltä. Saaran isä oli heidät sinne vienyt, ja minulla oli kirjalliset ohjeet talon sijainnista. Löysimme juhlatalon metelin perusteella, ja ovikin oli valmiiksi jätetty auki. Varmistimme, että olemme juhlatalossa, ja näin kuulemma oli asia. Meidät toivotettiin tervetulleiksi - ählän-wa-sählän - ja ohjattiin olohuoneeseen, missä vieraat seurasivat hehtaarikokoiselta ruudulta Mr Beanin kommelluksia kesälomalla Ranskassa. Lapset seurasivat samaa elokuvaa tyynyillä maaten ja hysteerisesti nauraen. Isäntä tarjoili juomia ja syötävää. Huoneessa oli vain pieniä lapsia, mutta isommat olivat tietysti jossakin muualla, sillä tiesin Bettinan nähneen elokuvan jo aiemmin.

Katselimme aikamme Beanin tölväilyjä, ja vitsailin Sonjalle, että olemme luultavasti väärissä bileissä, kun lapsista ei näkynyt vilaustakaan. Lopulta tyhjensimme lautasemme, päätimme etsiä itse lapset ja lähteä. Kurkistelimme toisiin huoneisiin, mutta muita lapsia ei koko talossa näkynyt. Löysimme sitten isännän, joka ei tuntunut myöskään tietävän kenen lapsista oikein puhumme. Ehkä jossakussa toisessa talossa. Totesimme siis olevamme ihan oikeastikin väärillä synttäreillä. Arabityyliin vieraanvarainen isäntä vain vakuutteli, ettei mitään ongelmaa ole - mish mushkilee - ja toivotteli meidät tervetulleiksi jäämään juhliin. Tajusin, että oli muslimien uskonnollisen juhlan aika, ja he ajattelivat meidän tulleen tervehdyskäynnille sen vuoksi. Luikimme noloina ja naureskellen tiehemme. Olimme sentään oikealla kadulla.

Mandoliinimies odottaa messiasta - sotilaat hampurilaisia

2007-06-12T00:00:00.013+04:00

Georgen ja Jaffo -kadun kulmassa soittaa aina sama juutalainen mies syntikan säestyksellä mandoliinia. Ja suunnilleen samaa biisiäkin. Joka kerta ohi mennessäni päätän ottaa kuvan ja tänään lopultakin teen sen. Hän odottaa palaavaksi messiasta, jonka kuva on hänen rahalippaansa edessä. Samaa parrakasta messiasta mainostetaan paikallisbussin kyljessä ja julisteissa, joita on pitkin kaupunkia.

Minäkin pudotan kolikon lippaaseen, valokuvasta lähinnä .. minun Messiaani on tullut jo.

Selailen kirjakaupassa kirjaa, joka kertoo toisesta, "kadonneesta messiaasta." Hän kääntyi myöhemmin muslimiksi, ja monet hänen seuraajistaan tekivät samoin. Toiset uskoivat häneen messiaana kääntymättä itse islamiin. Jotkut häntä "vääräksi" messiaaksikin kutsuivat.

Jalankulkijoille palaa punainen valo. Olen aikeissa ylittää kadun paikalliseen tyyliin, koska liikennettä on vähän. Valoissa on minun lisäkseni mustahattuinen ortodoksijuutalainen odottaen uskollisesti valojen vaihtumista. Jäänkin paikalleni odottamaan vihreää. Haluan näyttää, että minäkin osaan täyttää lain.

Seison MacDonaldsin jonossa, ja edelläni on joukko aseistettuja sotilaita, joilta menee asiansa selvittämiseen tolkuttomasti aikaa. Otan muutaman kuvankin odottaessani, vaikka ei siinä mitään ihmeellistä ole että sotilailla on kiväärit mukana Macissakin.

Kun täällä haluaa juustohampurilaisen, pitää muistaa tilata se juustolla, tai muuten juustoburgeri tulee ilman juustoa. Kosherina - ei lihaa ja maitotuotteita yhdessä. Joissakin ravintoloissa ei edes saa samassa pöydässä syödä maito- ja lihatuotteita. Maassa maan tavalla. Kinkkupitsasta on turha haaveillakaan; sikaa ja juustoa muka samassa ruuassa!

Ramallahissa ostan lelukaupasta hunnutetun muslimi-barbinuken. Se on oikeasti Fulla eikä Barbie. Kysyn, eikö löytyisi myös niqab -barbieta, sellaista, jonka kasvoillakin on huntu. Ei kuulemma ole, vaikka muistan nähneeni telkkarissa mainoksen. Taisi olla Dubain tavarataloissa. Myyjä yrittää sen sijaan myydä minulle yli metrin mittaista patterinukkea, joka puhuu kuulemma arabiaa. Olisi pitänyt edes kuunnella miten laaja sanavarasto nukella on - siitä olisi voinut saada hyvän arabian opettajan. Istuessani bussissa pohdin, olisinkohan joutunut ostamaan arabiaa puhuvalle nukelle oman bussilipun.

Kalan vatsassa

2007-06-08T23:39:00.004+04:00

Jaffon Immanuel -kirkossa on ikoni, joka esittää Joonaa kalan vatsassa. Ikoni on sininen ja kalan vatsa litteä ja suuri. Katselin ikonia ja kuvittelin, miten Joona nousi Jaffosta Tarsisiin menevään laivaan. Hän halusi matkustaa meren yli pois Herran ulottuvilta, kun Herra kutsui häntä Niniveen.

Seuraavana aamuna istuin rannalla ja tähyilin merelle. Valasta tai muutakaan suurta kalaa ei ollut näkyvissä. Joku laiva seilasi kaukana horisontissa. Kuvittelin olevani kalan tahmeassa ja tunkkaisessa vatsassa, tulisinkohan merisairaaksi vai potisinko ahtaan paikan kammoa. Kolme päivää - sytyttäisin vatsan pimeydessä kynttilän, kiipeäisin kalan nieluun ja sitä kautta sen suuhun. Kuvittelen kalan hetulaisen suun - se tuntuisi varmaan samalta kuin kulkisi autoa pesevien harjojen läpi huoltoseman pesupaikalla. Jumala käski kalan oksentaa kuivalle maalle ja kala totteli. Pääsisin rannalle uimatta ja kala palaisi syvyyksiin ....

Joskus tuntuu kun olisi kalan vatsassa. Elämä on tahmeaa ja pimeää, mutta Jumala varustaa meidät kynttilöillä pimeässäkin. Hän voi nostaa syvyyksistä kuivalle maalle. Kun omat voimat eivät riitä poispääsyyn kalan vatsasta, hän voi järjestää senkin - vaikka oksennuttamalla.

Jerusalemissa ei ole valaita, ja torilla myytävät suuret kalatkin ovat jo kuolleita. Eivät ne minua nielaise. En noussut laivaan Jaffosta, vaan palasin takaisin Jerusalemiin - minun Niniveeni.

Pääsiäissunnuntaina

2007-04-08T22:38:00.006+04:00

Pääsiäinen (juutalaisten Pesach) alkaa olla ohi. Juutalaiset ovat syöneet katkerat yrttinsä ja happamattomat leipänsä Egyptin orjuudesta vapautumisen muistoksi. Ortodoksit ovat rituaalisella tuliseremoniallaan symbolisoineet ylösnousemusta.

Me olemme kuunnelleet Händelin Matteuspassion hepreaksi, kävelleet Via Dolorosan ja todenneet puutarhahaudan tyhjäksi.

Tänä vuonna ortodoksien pääsiäinen oli samaan aikaan kuin meillä, joten pääsiäisjuhlat loppuvat nopeammin. Joskus ne kestävät viikkoja. Yritän yhä vain arvailla kauppojen aukioloaikoja. Vanhassa kaupungissa tai kaupungin itäpuolella löytää varmimmin kauppoja auki tällaisina päivinä.

Tänään oli Lähetysseuran Shalhevetjah-keskuksen puutarhassa ylösnousemuksen jumalanpalvelus. Malisen Tapani keksi lavastaa kastealtaan haudaksi ja laittoi lapset tarkastamaan onko "hauta" tyhjä. He palasivat mukanaan pelkät käärinliinat. Anneli (emäntä) oli kattanut kahvipöydän tosi makeaksi ja siihen oli aihettakin: Kristus on ylösnoussut! Munat symbolisoivat uutta elämää.

Tervetuloa Jerusalemiin

2007-04-08T19:32:00.022+04:00

Olet Sirpa Rissasen blogissa. Kirjoittelen kuulumisia työstämme ja arkipäivän elämästäni Jerusalemissa tällä sivulla. Työskentelen työalueen tiedottajana ja kummilapsityön koordinaattorina Suomen Lähetysseuran Lähi-idän työalueella. Se tarkoittaa Israelia, palestiinalaisaluetta, Jordaniaa ja Kyprosta. Kummilapsia on tällä hetkellä noin 250.

Asumme noin 5 km Jerusalemin keskustasta etelään. Liikenneruuhkat eivät onneksi ole Nairobin luokkaa ja tiet täällä ovat hyvät. Pahimmillaan saattaa matka keskustaan kestää tunnin, mutta yleensä siitä selviää parissakymmenessä minuutissa. Lapset kulkevat bussilla Jerusalemin kansainväliseen kouluun.

Talven aikana satoi kaksi kertaa lunta. Kevät on ollut pölyinen, ja siitepölyn lisäksi tuuli tuo hiekkaa etelästä. Kylmistä illoista huolimatta talven selkä on taittunut, mutta ajatukseni harhailevat usein Afrikan lempeissä ja samettisissa öissä ...